Metsäkulman Lara ''Lara''
Minä olen Metsäkulman Lara. Syntymäpäiväni on 13.8.2003. Rodultani olen Jack Russell Terrieri, jotkut kutsuvat working Jack Russell terrieriksi, mutta se ei ole virallinen rotunimi, myös tallirusseli nimitystä olen kuullut käytettävän.
Minä tulen Artjärveltä, Metsäkulman russelikasvattajalta. Isäni on White Spirit's Merlin ja äitini on Metsäkulman Pippin. Isäni on tuotu Englannista komistamaan suomalaista russelikantaa.
Minut on rekisteröity Kennelliittoon omistajarekisteriin, Kennelliitto ei tunnusta workki-linjan russeleita, tästä syystä olen rekisterissä rekisteröimättömänä Jackrusselinterrierinä. Näyttelytulosta minulla ei ole rekisteröintitapani takia.
Säkäkorkeuteni on 30 cm ja painoa minulla on 7 kg.
Minä
olen luonteeltani kiltti ja tottelevainen, rakastan kaikenlaisia ja
kokoisia koiranpentuja, mielipuuhaani on syöminen, lumessa
peuhaaminen
ja toisten
koirien kanssa leikkiminen, uroksista en aina välitä,
ihmisistä pidän erittäin
paljon, sekä pienistä että isoista
ihmisistä.
Metsälenkit ovat suuri intohimoni
ja rakastan erilaisissa maastoissa kulkemista, juoksemista,
kiipeilyä ja
tutkimista, minun kanssani voi huoletta mennä mihin
vain, olen erittäin
sopeutuvainen
enkä pelkää uusia asioita, vaan otan
niistä selvän samoin tein. Terrierin
minusta löytää, kun viras koira sanoo minulle
väärällä äänensävyllä 'päivää' tai joskus vain katsoo minua 'pahalla silmällä'.
Olen taitava hyppimään ja kiipeämään, saan kiinni rotan, hiiren, siilin ja linnunkin, joten myös metsästysviettini on kunnossa, pupun perässä olen muutaman kerran yrittänyt juosta, mutta kiinni en yrityksistäni huolimatta pupua ole saanut. Oravaakin katselen mielelläni sillä silmällä, mutta puuhun en pääse kiipeämään, vaikka voisin kai sitäkin yrittää tehdä. En ole kova haukkumaan, mutta haukun kyllä, kun sen aika on.Helpon saaliin toivossa, salaa, putsaan ruokapöydälle jääneet tarvikkeet, laumani jäljiltä mielelläni pistelen parempiin suihin kaiken, minkä löydän, olen siis siisti tyttö, vaikka samasta syystä joudun aina välillä pulaan ja ihmislaumani pomo säännöstelee ruokailuani, olen 'muka' taipuvainen pieneen pyöreyteen, ihmiseni kutsuvatkin minua tästä syystä Nalle Puhiksi.
Luonteeltani olen ehkä hiukan enemmän blondi, kun Mimmi, koska minun tarpeeni on pelkästään miellyttää ihmisiäni, namipalan toivossa teen ihan mitä vain.
Uimisesta en pidä, suihkussa käyn, koska se on joskus pakollista, saunassa voisin olla aina.
Rakastan nukkua omien ihmisteni peiton alla tai ainakin ihmisteni lähellä, tarvitsen myös unessani 'tutin' jonka virkaa toimittaa ihan mikä vain pehmolelu, ufo on paras tähän tarkoitukseen.